Onnistumisen vuosi 2016

Mun ammatilliset ”idolit” ja esikuvat on ollut minulle jo monta vuotta selkeät. Tavoitteet olivat niitä suuria, joista voin sanoa, että tuonne haluan isona hommiin. Mietin tässä vuoden lopun lähestyttyä, että pitää reflektoida mennyttä vuotta ja miettiä, mitä odottaa vuodelta 2017.

Vuosi 2016 on ollut merkittävä vuosi minulle. Olen päässyt todella mielenkiintoisiin paikkoihin, joista olen vain voinut haaveilla vielä muutama vuosi sitten. Vuoden ensimmäinen tapahtumani oli Kiinalainen uusivuosi, jonne pääsin mukaan harjoitteluni kautta, jonka suoritin kulttuurikeskus Caisalle. Se oli minulle erittäin mielenkiintoinen tapahtuma, koska pääsin seuraamaan aitiopaikalta, miten tapahtuma järjestetään niinkin haastavassa paikassa kuin Helsingin keskustassa.

Sen jälkeen matka meni kohti Tukholmaa ja Euroviisuja. Vaikka en ollut mukana järjestämässä tapahtumaa mitenkään muuten kuin olemalla katsomossa, oli tämä minulle todella suuri seurantamahdollisuus näinkin ammattimaisen TV- ja liveproduktion saloihin. Euroviisut ovat minulle ollut jossain määrin jopa idolitapahtuma. Tästä voit lisää halutessasi lukea Euroviisujen aikaisista blogikirjoituksistani.

Tämän jälkeen tapahtui jotain, jota en todellakaan odottanut. Hain Flow Festivaaleille harjoittelijaksi aluetuotantotiimiin. Odotin, että hakijamäärä hukuttaisi minun hakemukseni, mutta onneksi näin ei käynyt. Pääsin haastatteluun ja minut valittiin myös tehtävään. Alunperin pitkäksi suunniteltu harjoittelu toteutettiinkin intensiivisenä kuukauden mittaisena harjoitteluna. Tunteja kertyi suunnattomasti, mutta niin kertyi myös oppeja. Pääsin toteuttamaan Flow’ta erittäin keskeiseltä paikalta, jossa pääsin tutustumaan hyvin lähes kaikkiin mukana olleisiin henkilöihin, jotka toteutti tämän upean tapahtuman. Tuntui jotenkin absurdilta, että se tapahtuma, joka on oma tuotannollinen idolisi, niin oli nyt niin keskeinen osa elämääni – elin Flow’ta. Parasta harjoittelussa oli ehdottomasti se, että vaikka meillä oli tietyt asiat, jotka piti hoitaa, niin saimme itse päättää, miten me toteutamme tehtävänannon. Uskallan myös sanoa, että hyvinhän se meni!

Nyt vuosi on loppumaisillaan ja olen monen monta kokemusta rikkaampi. Nyt pitänee suunnitella uusia tavoitteita ja sen myötä uudet suunnitelmat vuodelle 2017 ja siitä eteenpäin. Ainakin yksi asia on selvä: 2017 on minulle vahvasti opiskelijan edun ajamisen vuosi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *